
Glögihetki terassilla
Lasitettu terassi tuo paritaloon lisätilaa myös talvipakkasilla
Teksti ja kuvat: Talosanomat / Jenni Moilanen
Uskoisitteko, jos kertoisin, että tällä terassilla lämpeni grilli jouluaattona? Totta se on, sillä tämän perheen jouluun kuuluu olennaisena osana grillissä paistuvat herkut. Koti on Rakennusliike Markku Haataja Oy:n rakentama paritalo 99 m² ja terassi Lumonin terassilaseilla.
Asukkaat: pariskunta
Koko asunnon levyinen Lumonin terassilaseilla lasitettu terassi on perheen toinen olohuone ympäri vuoden. Viileinä talvikuukausina terassilla istuskellaan lähinnä saunan jälkeen jäähdyttelemässä tai hörppimässä viltin alla kupillista kuumaa juotavaa. Kesäaikaan terassilla taas oleillaan aamusta iltaan ruokaillen tai lepäillen.
Terassin asennus sujui osana rakennusprojektia, josta vastasi Kotisi tekijät -rakennusliike Markku Haataja Oy. Lumonin terassilasitus on luotettavaa ja kestävää turvalasia. Uuden kodin suuri terassi haluttiin hyödyntää mahdollisimman hyvin ja kun lasikatto kuului terassiin lähtökohtaisesti, oli selvää, että koko terassi saisi lasituksen.


Lasituksesta puolet saa kesäaikaan avattua, jolloin ilma pääsee liikkumaan paremmin. Avausmekanismi on helppo ja vaivaton. Terassin kattoon on myös puoleen väliin saakka asennettu kaihtimet, jotka suojaavat osaltaan auringon paahteelta. Jos jotakin voisi nyt tehdä toisin, valitsisi perhe Lumonin uuden puitteettoman terassilasimallin, jonka saa aukaistua kokonaisuudessaan!
– Terassi on meille lisähuone, jossa nautimme lämpimään aikaan lähes kaikki ateriamme. Muuna aikana terassi toimii päivittäin saunan jälkeisenä vilvoittelupaikkana ja kotikeittiön ansiosta pikkulämpimän valmistuspaikkana.
Pariskunta on erittäin tyytyväinen uuteen kotiinsa ja terassiinsa.
Vinkit muille lasitusta harkitseville:
- Mieti käyttöaste
- Mieti ilmansuunnat
Jos nämä seikat puoltavat lasitusta, suosittelemme sitä lämpimästi!


Tämä lemmikki on helppohoitoinen ja muistuttaa pariskunnan jo edesmenneestä länsiylämaanterrieristä.

Loistoidea: Terassin lattiaa lämmittävät armeijan villaiset ylijäämäpeitot, jotka sopivat talvisisustukseen sävyiltään erinomaisesti!

